Tapani Työtön

Tapani, 52, on työtön pieneltä paikkakunnalta Satakunnasta. 1998 lakkautettiin tehdas, jossa hän oli ollut töissä koulunpenkiltä päästyään. Tuotanto siirrettiin Viroon. Tapanille ei tuolloin löytynyt työkokemusta
vastaavaa työtä omalta paikkakunnalta. Hän ilmoittautui työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi.

Tapani Työtön

Tapani ihmetteli, kun kukaan ei toimistolta ollut häneen missään yhteydessä, vaikka työministeriön internet-sivuilla näin luvattiin. Tapani mietti jo muuttamista muualle töiden perässä, mutta sitten työvoimatoimistolta vihdoin tarjottiin kurssia. Tapani mietti, että ”kyllähän ne siellä työkkärissä tietävät, mikä työttömälle on parasta”.

Seuraavat vuodet Tapanilla menivät erilaisten kurssien ja työnhakuvalmennusten suorittamisessa. Välillä Tapani oli taas työttömänä. Kerran Tapani tukityöllistettiin kunnalle. Siinä hommassa hän viihtyi. Työ tuntui mielekkäältä, mutta sekin päättyi heti tukijakson loputtua.

Tapani on selvittänyt, että hänelle voisi löytyä töitä Porista, mutta hänen ammattitaitonsa ei niihin hommiin ihan riitä.

 
Kokoomus kuuntelee - spacer

© Kokoomus