Sari, 48, työskentelee sairaanhoitajana keskussairaalan vuodeosastolla. Hän on tyytyväinen saadessaan olla lähellä ihmisiä ja konkreettisena apuna.

Kuitenkin työolot sairaalassa ovat raskaat. Resurssit ovat riittämättömät, ja osastolle ei saada tarpeeksi hoitajia. Ylihoitajat ovat yrittäneet rekrytoida lisää työntekijöitä, mutta palkka ei houkuttele. Sarin ovat yllättäneet viime aikoina tulleet tiedot siitä, miten harva sairaanhoitajan koulutuksen saanut on töissä suomalaisessa sairaalassa. Sairaanhoitajamme valuvat mm. Norjaan ja jopa Australiaan. Osa tekee aivan muita töitä.

Sarin osastolla moni hoitaja on uupumuksen vuoksi sairaslomalla. Saristakin tuntuu, että perheelle ei jää annettavaksi mitään, kun työ vie mehut niin henkisesti kuin fyysisesti. Harrastuksetkin ovat jääneet, mutta työtä pitäisi jaksaa tehdä eläkeikään saakka.

Sari on huolissaan potilaista. Kaikki eivät pääse osastolta jatkohoitoon.

”Meille pitäisi saada enemmän henkilökuntaa”, Sari toteaa ykskantaan. Hänen esimiehensä on vakuuttanut, että kaikki voitava on tehty sairaanhoitajien hankkimiseksi, mutta paikat eivät kiinnosta riittävästi.

Viime aikoina Saria on kauhistuttanut hänen juuri syntyneen siskontyttärensä Emilian tilanne. Emilia on vammainen, mikä oli vanhemmille aluksi järkytys, josta kuitenkin selvittiin rakkaudella ja päättäväisyydellä. Sari on ihmetellyt, miksi Emilian vanhempia pyöritettiin viranomaiselta toiselle, juuri kun suru oli suurimmillaan.