Huolet EU:n talouden ja kilpailukyvyn tulevaisuudesta nousevat vahvasti esille ilmasto- ja ympäristölainsäädännöstä päätettäessä. Liian tiukkojen normien pelätään olevan se viimeinen korsi, joka katkaisee eurooppalaisen teollisuuden selän. Pelko EU:n kilpailukyvyn tallautumisesta ilmastopolitiikan jalkoihin on talouskriisiaikoina valitettavan myyvä, mutta perusteeton.

Todellisuus on päinvastainen: eteenpäin katsovilla ympäristö-, ilmasto- ja energianormeilla ja -politiikoilla luodaan perusta Euroopan tulevalle kasvulle.
EU:n kilpailukyky riippuu sen kyvystä uudistua, ei roikkua mahdollisimman pitkään vanhassa. Poliitikkojen soisi useamminkin muistavan myös sen, että bisnes on aina kannattavaa - kysymys on vain siitä, kenelle. Uusilla, vasta nousevilla sektoreilla on paljon vähemmän lobbausvoimaa kuin jo paikkansa aikaa sitten varmistelleilla vanhoilla teollisuudenaloilla. Jälkimmäisissä on kuitenkaan tuskin Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuus, valitettavasti niiden ääni kuuluu politiikan käytävillä kuitenkin kovempana kuin vasta versovien yritysten ja alojen.

Uusi kasvupohja tarvitsee kaikki politiikkalohkot läpäisevän muutoksen. EU-tasolla Lissabonin strategian korvaavan EU2020-strategian tulee olla lähivuosien politiikan johtonuora.

Strategian tavoitteisiin pyritään seitsemän lippulaivaksi kutsutun hankkeen avulla. Esimerkkinä lippulaivoista ovat muun muassa "vihreän kasvun elinkeinopolitiikka" ja "resurssitehokas Eurooppa".

Hyvät sisällöt kaipaavat laadukasta toteutusta. Tärkeää on, että jäsenmaat omia parlamenttejaan ja alueitaan myöten sitoutuvat 2020-strategiaan kohdentamalla omia strategioitaan samaan suuntaan EU 2020-strategian kanssa. Yksin ei kukaan kasvuaan pitkällä aikavälillä rakenna, joten ylenkatseeseen ei ole varaa. Ei myöskään vapaamatkustajuuteen.

Esimerkkinä uudistusta tukevista politiikoista ovat erityisesti EU:n budjetin uudistaminen siten, että budjetilla tuetaan EU:n vihreää kasvua ja ilmastopolitiikan tavoitteita. Samalla tavoin EU:n jakamien tukien tulee olla linjassa tavoitteiden kanssa niin, ettei unioni tue vanhaa, saastuttavaa teollisuutta ja tuotannonmuotoja. Kansallisien budjettien linjaamisella yhteisten päämäärien suuntaisiksi moninkertaistetaan vaikutus.

Yksi strategiassa mainittu hyvä ja tärkeä keino, josta itsekin olen usein puhunut, on julkisen ja yksityisen rahoituksen kumppanuus, public-private partnership. Sen ajatuksena on, että EU:n ja jäsenvaltioiden tuki muodostaa yhdessä yksityisten pääomasijoittajien kanssa kumppanuuden, joka luo moninkertaisen vaikutuksen pelkkään julkiseen tukeen verrattuna. Tällaiset rahoitusmallit ovat erityisen hyödyllisiä pk-yritysten kannalta, joilla monesti on ylivoimaisen vaikeaa löytää riskirahoitusta innovaatioilleen.

Suomessa uusia aloja tukevien politiikkojen eteenpäin vieminen on etenkin Kokoomuksen tehtävä, kehittihän puolueemme eko-sosiaalisen markkinatalouden konseptin jo 80-luvulla. Kokoomuksen tulee laittaa käyttöön keinot, osaaminen ja tahto, joilla on mahdollista sekä ratkaista ympäristö- ja ilmasto-ongelmat että tukea hyvää, puhdasta bisnestä. Tätä meiltä odottavat äänestäjät ja kansalaiset.