Etusivu Blogit Ilmasto ja ympäristö -blogi Luonnon monimuotoisuus turvattava Suomen metsissä

Vihreällä on viisi miljoonaa sävyä

viherohjelmaKokoomus haluaa luoda yhteiskunnan, joka kannustaa ympäristöfiksuun toimintaan ja palkitsee siitä. Me uskomme, että kaikki suomalaiset haluavat osallistua vihreisiin talkoisiin – kukin omalla tavallaa ja itse valitsemillaan keinoilla. Siksi vihreällä on ainakin viisi miljoonaa eri sävyä. Oleellista on, että ihmisille annetaan mahdollisuudet ympäristöfiksuihin tekoihin ja että markkinamekanismia kehitetään tavalla, joka ohjaa toimimaan ympäristöystävällisesti. Tarvitsemme myös hyvin harkittuja normeja ja sääntöjä, jotka ehkäisevät ympäristölle haitallista toimintaa.

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren johtaman ympäristöpoliittisen työryhmän raportti julkistettiin torstaina 10.2.2011. Raportissa linjataan, että kokoomuslaisittain ympäristöfiksulla Suomella on kolme tärkeää tavoitetta. Ensinnäkin, Suomesta on tehtävä maailman ensimmäinen hiilineutraali yhteiskunta. Lisäksi Suomi on nostettava ympäristöteknologian ykkösmaaksi. Ja kolmanneksi, haluamme nostaa suomalaiset maailman ympäristötietoisimmaksi kansaksi.

Työn ja työllistämisen verotuksesta on siirryttävä ympäristölle haitallisen toiminnan verottamiseen. Näin kannustetaan työn tekemiseen, mutta jatketaan samalla vihreää verouudistusta, joka tähtää ympäristön säästämiseen.

Vihreät teot ja yhteinen vastuu ympäristöstä eivät toteudu kuitenkaan ainoastaan verotuksillisin tai lainsäädännöllisin keinoin. Ympäristöystävällisyyteen on mahdollista oppia, ja asenteet voivat muuttua. Uskomme, että jo lapsena opitut vihreät toimintatavat tuloutuvat ympäristön parhaaksi pitkälläkin aikavälillä.

Lainaamme ympäristöä lapsiltamme, ja siksi haluamme jatkossakin toimia siten, että kannustamme ihmisiä tekemään ympäristöystävällisempiä valintoja.

Lataa raportti Toivokirjastosta

Lue raportti digilehtenä (avautuu uuteen ikkunaan)

Ministerityöryhmien blogien kommentointi on suljettu

Ministerityöryhmien raportit ovat valmistuneet ja ne julkaistiin Suomen Toivo -kirjastossa. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille!

Luonnon monimuotoisuus turvattava Suomen metsissä

sannaperkioVietämme YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuotta. Aihe on erittäin tärkeä, sillä luonnon monimuotoisuus heikkenee maailmassa todella nopeaa vauhtia. Luonto tarjoaa ihmiselle palveluja kuten puhdasta ilmaa, vettä, kasvien pölyttämistä ja jätteiden biologista hajottamista – vieläpä ilmaiseksi. Näiden palveluiden tuhoaminen kaventaa elämisen mahdollisuuksia merkittävästi.

Suomen tulee tehdä enemmän luontomme monimuotoisuuden turvaamiseksi. OECD:n viime vuonna tekemässä Suomen ympäristöpolitiikan arvioinnissa todetaan, että Suomen luonnon tila on uhattuna.  Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana mustikka on harventunut metsissämme avohakkuiden johdosta.

Suomen ympäristöpolitiikassa luonnon monimuotoisuudelle on asetettava määrälliset tavoitteet. Metsien monimuotoisuus on turvattava myös Etelä- ja Keski-Suomen vanhoissa metsissä. Myös meriekosysteemien suojelua on lisättävä.

Uusiutuvan energian lisääminen on merkittävä haaste luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle. Erityistä huomiota tulee kiinnittää vallalla olevaan metsäenergian liian tehokkaaseen korjuuseen. Yhä enenevästi metsästä korjataan tukkipuun ohella energiaksi kannot, juurakot, latvat ja havunneulasetkin. Tämä tehokas metsän puhdistaminen saattaa heikentää metsiemme uudistumiskykyä palautumattomasti. Nykyisten kaltaisten energiapuun korjuumenetelmien vaikutuksista metsäekosysteemiin ei vielä tiedetä riittävästi. Tutkimukset ovat vasta alussa.

Kaupunkilaisjärjellä pääteltynä ei pitäisi hutkia ennen kuin on tutkittu riittävästi. Metsien korjuukäytäntöjen ympäristövaikutuksia pitää tutkia enemmän ja paremmin sekä käyttää tutkimustietoa poliittisen päätöksen taustana. Kannatan kohtuullista varovaisuutta vihreä kullan hyödyntämisessä.


blog comments powered by Disqus
 
Kokoomus kuuntelee - spacer

© Kokoomus