Terveydenhuoltoalan ammattilaisena olen töissä kuntayhtymässä, joka tuottaa hyvinvointipalveluja ja jonka tavoitteena on tuottaa hyvinvointia. Yhteiskunnan tuottavuutta haluamme tukea niin, että esimerkiksi työssäkäyvät ihmiset saisivat nykyisten hoitomuotojen ja -tekniikoiden salliman hoidon, jotka takaavat pääsyn mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään. Eikä vähäisimpänä tavoitteenamme ole myöskään se, että ihmiset kärsisivät vaivoistaan vähemmän.

Työpaikkani tunnetaan siis nykyaikaisista, vaikuttavista ja kustannustehokkaista palveluistaan. Olemme pärjänneet näillä mittareilla valtakunnallisesti erittäin hyvin. Strategian mukaisesti henkilökunnan pitäisi olla osaavaa, hyvinvoivaa ja motivoitunutta. Mutta voiko henkilöstö niin hyvin, että se voisi jatkaa työuriaan pidempään tai tehokkaammin? Koemmeko, että työ antaa mahdollisuuden toteuttaa itseämme? Koemmeko, että työ ei ole vain pelkkä velvollisuus, jonka joudumme tekemään palkkamme eteen?

Esitykset työurien pidentämisestä saavat terveydenhuoltoalalla työskentelevät ihmiset kauhistumaan ja selvästi vastustamaan ajatusta. Ajatus työurien pidentämisestä mielletään yleensä vain ja ainoastaan eläkeiän nostamiseksi. Siksipä kahvihuoneemme asiantunteva raati, joka kostuu vaihtuvista jäsenistä (ei ainoastaan kahvihuoneen kalpeista hoitajista) laitoshuoltajista dosentteihin, ei ole innostunut eläkeiän nostamisesta.  He eivät oikeastaan laita ajatustakaan sille, mitä työurien pidentäminen oikeasti voi olla ja mitä se pitää sisällään. Nykyisenkin eläkeiän saavuttaminen tuntuu toivottavan kaukaiselta ja uuvuttavalta, jopa saavuttamattomalta. Työuran vastustuksen syynä on usein se, että tulevaisuus pelottaa. Kuinka jaksan suoriutua työstäni tai työn jatkuvasti kasvavista vaatimuksista nykyisen vuorotyön ja työn pakkotahtisuuden ja jatkuvien muutoksien vuoksi, kun oman väistämättömän lisän tuo iän mukanaan tuomat fysiologiset muutokset. Lisäksi vapaa-aika arvotetaan nykyisin korkealle eikä vapaa-ajasta haluta luopua ellei vastineeksi saada jotain mielekästä tai riittävää taloudellista palkkiota.

Entistä nuorempana töihin

On syytä tarkentaa, miten voisimme pidentää työuria eikä vain takertua eläkeiän nostamiseen. Olennaista eläkkeiden sekä koko julkisen talouden kannalta on, paljonko jokaisen ihmisen elinkaaressa on työvuosia olemassa. Ei ole myöskään välttämätöntä keskustella pelkästään työuran pidentämisestä, vaan töissä olemisen lisäämisestä. On syytä saada ikäluokat nykyistä nuorempina työelämään mukaan. On huomioitava, että työuralla on aina kaksi päätä. Alle 25-vuotiaiden työttömyyden kasvu on vähintään yhtä suuri uhka työllisyysasteen kohoamiselle kuin yli 60-vuotiaiden lähtö eläkkeelle. Se on varsinainen haaste yhteiskunnalle ja työnantajille opiskeluaikojen kestäessä ja ensimmäisen työpaikan saamisessa. Nuorisotyöllisyyden lisäksi on puhuttava ja haettava keinoja aikuisten ja ikääntyvien työntekijöiden jaksamisesta. Työpaikoilla pitää ottaa huomioon myös se tosiseikka, että 30- ja 60-vuotiaiden työntekijöiden vahvuudet ovat erilaiset. Sen, mitä nuori työntekijä voittaa jaksamisessa ja ketteryydessä, voi vanhempi korvata kokemuksella ja osaamisella.

Työhyvinvointi lisää jaksamista

Työurat pitenevät ja myös eläkkeelle siirtyminen myöhentyy, jos työllisyys paranee ja työntekijöiden työkyky säilyy nykyistä paremmin. Työntekijöiden työkyky on se avaintekijä, johon tulee panostaa, jos haluamme pidentää työuraa ja samalla tehostamme työn tuloksia. Työhyvinvointiin ja työelämässä jaksamiseen tulee panostaa kaikilla työpaikoilla ja ikäryhmissä. Keskeistä on parantaa työhyvinvointia koko työuran aikana ja mahdollistaa työntekijöiden siirtyminen eläkkeelle terveenä ja hyväkuntoisena. Uskon, että moni tekisi pidemmän työuran jos hän kokisi työnsä mielekkääksi ja saisi tarvitsemiaan joustoja tukea työssään.

Työntekijöiden hyvinvointia edistäviä palveluja ja hyviä käytäntöjä on osattava käyttää. Eri elämäntilanteissa erilaisilla joustoilla niin työajan kuin työtehtävien osalta saadaan aikaan varmasti sellaisia tuloksia, jotka vaikuttavat suoraan työuran pitenemiseen ja merkittävästi sairauslomien vähenemiseen. Tuottavuuden kannalta on väliä onko työpaikan keskimääräinen sairauslomapäivien määrä 10 vai 20 vuorokautta vuodessa työntekijää kohden. Työssään viihtyvillä sairauslomalle jäämisen kynnys on korkeammalla kuin niillä, jotka eivät viihdy työssään tai jotka eivät koe työilmapiiriä kannustavana. Hyvällä johtamisella voidaan vaikuttaa todella paljon siihen miten mielekkääksi ja tärkeäksi oma työ ja työpanos koetaan. Johtamiseen panostaminen kannattaa.

Valtakunnallisesti vuonna 2008 eläkkeelle siirtymisen keskiarvoikä oli 58,7 vuotta ja vuonna 2009 se oli jo noussut 0,4 vuotta. Tätä keskiarvoikää alentaa nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien runsas määrä. Tästä kannattaa olla todella huolissaan. Mitkä ovat syyt työkyvyttömyyteen? Eläkeikä on tullut paljon alaspäin: ensin 70 vuodesta 65 vuoteen ja edelleen 63 vuoteen. Vastaavasti taas keskimääräinen oletettu elinikä on kasvanut. Siksi onkin perusteltua, että eläkkeelle pääsyn ikää pyritään nostamaan.

Tulevaa eläkettä karttuu kaikkein eniten yli 60-vuotiaille työssä olijoille. Nuorten työttömyys vaikuttaa vuosikymmenten päästä myös heidän eläkkeisiinsä. Elinaikakerroin puolestaan pakottaa nykyiset nuoret työskentelemään muutaman vuoden suuria ikäluokkia pitempään, jos he mielivät saada saman prosenttiosuuden palkastaan eläkkeenä kuin nyt työeläkkeelle jäävät vanhempansa.

Nykyinen suuntaus näyttää kuitenkin olevan, että ihmiset eivät ole valmiita tekemään pitempään töitä vaan ovat valmiita alentamaan omaa aineellista hyvinvointia tai hakemalla vaihtoehtoisia eläkeratkaisuja vapaaehtoisesta eläkesäästämisestä. Eliniän pidentymisen myötä eläkevuosista on muodostunut uusi, usein erilaisia aktiviteetteja täynnä oleva ikävaihe, jota odotetaan ja jonne hakeudutaan. Odotettavaa pitäisi olla koko ihmisen elinkaaren ajan, ettei koko elämä vain lipuisi ohi omaa eläkettä odotellessa.