Usein lähtöajatus hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiselle lähtee siitä, että saamalla julkinen talous kuntoon, voidaan olemassa oleviin rakenteisiin kaataa lisää rahaa ”lisäämään hyvinvointia”.

Kokoomuksen hyvinvointia käsittelevä puoluekokouskannanotto sanoo seuraavasti: ”Kun rahaa ei ripotella harkitsemattomasti, riittää jaettavaa eniten tarvitseville”. Nykyinen, harkinnanvaraisuuteen perustuva sosiaaliturvajärjestelmämme edellyttää toimiakseen kuitenkin valtavan määrän byrokratiaa.

Mistä lähtien kokoomuslaiset ovat uskoneet byrokratian ”säästävään voimaan”? Eihän se nyt niin voi olla, että täyttämällä virastot paperia pyörittelevillä maistereilla, saadaan järkeviä säästöjä aikaan.

Perusturvajärjestelmämme on vuosikymmenten aikana poliittisilla kompromisseilla rakennettu tulonsiirtoviidakko, jonka monimutkaisuus hyödyttää lähinnä väärinkäyttäjiä. Tästä kannustinloukkujen täyttämästä härdellistä irtautuminen päivittäisi sosiaaliturvamme 2010-luvulle.

Ajattelumme tulisi kääntää ylösalaisin ja olisi rohkeasti luovuttava sosiaaliturvan harkinnanvaraisuuden säästöjä luovasta illuusiosta. Meidän tulisi pyrkiä kohti järjestelmää, joka olisi riittävän yksinkertainen jokaisen ymmärrettäväksi. Yksi vaihtoehto tähän suuntaan voisi olla negatiivisen tuloveron malli.

Friedmanin perusturvamalli: negatiivinen tulovero

Negatiivinen tulovero on Nobel-palkitun taloustieteilijä Milton Friedmanin voimakkaasti esiintuoma perusturvamalli, joka saa edelleenkin laajaa tukea taloustieteilijöiltä. Friedmanin mallissa jokaiselle kansalaiselle taattaisiin tietty kuntakohtainen tuki, jonka osuus pienenisi lisääntyvien tulojen mukaan, muuttuen määritetyssä pisteessä valtiolle ja kunnalle maksettavaksi veroksi. Vero laskettaisiin kuukausittain. Kun tulot nousevat riittävän suuriksi, ei valtio tietenkään maksa tulonsaajalle mitään.

Tämä järjestelmä korvaisi etuuksista toimeentulotuen, työttömyyspäivärahan, opintotuen ja kansaneläkkeen pohjaosan. Tuloveroasteikko määräytyisi asuinkunnan mukaan, jolloin luonnollisesti niillä, jotka asuvat suurempien asumiskustannusten kaupungeissa, valtion subventio olisi suurempi. Näin tämä järjestelmä korvaisi myös sekä opiskelijoiden asumislisän että yleisen asumistuen.

Oheisesta kuvasta käy ilmi, kuinka tässä järjestelmässä matalapalkkaisille maksetaan vastikkeetonta tukea, jonka suuruus pienenee tulojen kasvaessa. Tietyn pisteen ylittyessä tuloista aletaan maksaa veroa kiinteällä prosentilla. Näin työn vastaanottamisesta tehtäisiin aina ja kaikissa tilanteissa kannattavaa ja turhasta byrokratiasta päästäisiin eroon. Perusturvamme olisi helposti ymmärrettävissä ja kohtelisi kaikkia tasapuolisesti.

Toisin, kuin negatiivinen tulovero, nykyinen järjestelmämme on allerginen nykypäivän epävarmoille työsuhteille, eikä se ole muutoinkaan sopeutunut muuttuneeseen työn luonteeseen. Se on luotu aikana, jolloin vakituinen työsuhde on ollut päivän sana.

Nykyisin avun tarpeessa olevien aikaa tuhlataan siihen, että he joutuvat juoksemaan luukulta luukulle ja jatkuvasti todistelemaan, että todella ovat tuen tarpeessa. Monille apua tarvitseville tämä on myös nöyryyttävä prosessi, jossa ympäröivä yhteiskunta leimaa heidät vaikean elämäntilanteen vuoksi.

Negatiivisessa tuloverossa, kaikki tukiviidakossa seikkailemiseen mennyt aika ja energia voidaan käyttää työn hakemiseen ja tekemiseen, ihmisten parempaa henkistä hyvinvointia unohtamatta.

Vuoden 1987 vaaleissa Kokoomus, Keskusta ja SKDL kannattivat perustuloa, joksi negatiivinenkin tulovero lukeutuu. Samoissa vaaleissa SDP menetti yli 100 000 ääntä.

Nykyisin painotamme paljon sitä, kuinka hyvinvointi syntyy vain työstä. Tätä onkin syytä painottaa, mutta se ei ole mikään argumentti negatiivista tuloveroa vastaa – pikemminkin sen puolesta.

Tämän päivän Suomessa yhteiskunta maksaa kansalaiselle siitä, ettei tämä tee työtä. Jos haluaa tehdä edes vähäsen, voivat tuet tippua ja nettotulo jäädä alkuperäistä pienemmäksi. Eikö meidän nimenomaan pitäisi tehdä työn vastaanottamisesta kannattavaa kaikissa tilanteissa?

Kaikki työ on tärkeää, niin ihmiselle, kuin yhteiskunnallekin. Sijaisuudet ja pätkätyötkin ovat parempi vaihtoehto, kuin ei työtä ollenkaan. Nykyjärjestelmämme suosii täysin työttömänä olemista, edes osittaisenkin yhteiskunnan rakentamiseen osallistumisen kustannuksella.

Jos todella olemme sitä mieltä, että kaikki työ on tärkeää, on meidän myös edettävä sen mukaisesti. Tämä on keskustelun avaus, joka on helppo sivuuttaa vaatimalla tarkkoja laskelmia tai kohauttamalla olkaa, mutta ollaanpa nyt rehellisiä; meillä on asioiden selvittämiseen tarvittavat resurssit käytössämme, joten eikö perustavanlaatuisen selvityksen tekeminen aiheen tiimoilta olisi monin verroin järkevämpää, kuin se, että kaadetaan hilloa nykyjärjestelmän rattaisiin ja hymyillään hyvinvoinnin merkiksi?

Yksikään järjestelmä ei ole aukoton. Negatiivisessa tuloverossakin on heikkoutensa. Sekin vaatii toimiakseen raportointia ja valvontaa sekä siihen mahdollinen siirtyminen olisi pitkän ja monimutkaisen prosessin takana. Jos kuitenkin haluamme korjata järjestelmässämme havaittuja virheitä, ei pelkkä yksityiskohtien viilaaminen riitä.

Negatiivista tuloveroa, kuten muitakin perustulon muotoja on syytetty passivoiviksi. Tällaisen järjestelmän passivoiva vaikutus riippuu kuitenkin siitä, kuinka suuri vastikkeetta saatava rahamäärä on tulojen ollessa nolla. Sekä siitä, kuinka hyvin tienattu lisäeuro näkyy taskussa. Toisin sanoen, muuttamalla ylempänä esittämäni kuvan viivojen kulmakertoimia, saamme juuri niin kannustavan järjestelmän kuin haluamme. Kaikki kombinaatiot eivät vain välttämättä ole taloudellisesti mahdollisia tai tarkoituksenmukaisia.

Totuus on, että nykyjärjestelmämme on passivoiva. Oikeastaan se on jopa kieltävä. On yksilön edun mukaista olla tekemättä pätkätöitä lainkaan. Toisin kuin negatiivisessa tuloverossa, nykyjärjestelmästämme puuttuvat kannustimet niin alhaisissa tuloluokissa, kuin ylemmissäkin.

Korkea verotuksen progressio syö kannustimet ylemmissä tuloluokissa ja perusturvan ja ansiotulojen ”joko tai” vastakkain asettelu tuhoaa ne matalilla tuloilla. Negatiivisessa tuloverossa matalapalkkatuen ja tasaveron yhdistelmä takaavat kannustimet tuloista riippumatta.

Keskeistä on ymmärtää, että hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on paljon muutakin kuin valtiontalouden tasapainottamista. Se on rohkeiden avausten, päätösten ja muutosten tekemistä. Ennen kaikkea se on kannustavamman, välittävämmän ja mahdollisuuksien tasa-arvon takaavan yhteiskunnan puolustamista. Negatiivinen tulovero ei ratkaise kaikkia ongelmiamme, mutta se on askel oikeaan suuntaan ja keino tavoitella kokoomuslaisempaa yhteiskuntaa.