Julkisen talouden rahoitusvaje on hälyttävän suuri. Ratkaisut siitä, kuinka otettu velka maksetaan takaisin, on tehtävä, mutta hötkyilemättä.
Keinoja talouden tasapainottamiseen löytyy. Talouskasvu, tuottavuuden parantaminen, työurien pidennys, menokuri ja veronkorotukset tulevat käyttöön. Verotuksella voidaan vaikuttaa kaikkiin tasapainotuskeinoihin.
Verojärjestelmämme tavoitteena on turvata hyvinvointipalvelujen rahoitus ja lisätä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Samalla järjestelmän on oltava kannustava. Verotusta muuttamalla pystymme ohjaamaan kasvua ja hyvinvointia sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
Hoppu ei aina ole hyväksi. Ylimääräinen puuhakkuus loisi markkinoille epävarmuutta. Epävarmuus on vakaan talouskasvun vastakohta. Epävarmassa tilanteessa halukkuus investoida uuteen kasvuun tyrehtyy.
Nyt on pitäydyttävä toimista, joilla orastava kasvu tyrehtyisi. Siksi suuren veroremontin aika ei ole vielä koittanut. On astuttava vielä pitkä askel kuivalle maalle, ennen kuin tukeva pohja on saavutettu.
Tällä hallituskaudella on jo tehty merkittäviä verolinjauksia. Niissä on painotettu työntekoa ja ympäristöä. Painopistettä on muutettu työn verotuksesta ympäristö- ja kulutusveroihin peräti kahden miljardin euron arvosta. Ekologinen verouudistus on konkreettinen toimenpide kohti ympäristöystävällisempää yhteiskuntaa.
Sen lisäksi, että verotuksen painopistettä on muutettu jo nyt kokonaisuudessaan työstä ympäristöön, myös verotuksen osa-alueiden sisällä voidaan tehdä valintoja, jotka suosivat ympäristöä.
Yksi osoitus verotuksen pienemmistä, mutta ekologisista ratkaisuista, on autoverouudistus, joka kannustaa auton hankkimisessa ympäristökeskeisyyteen. Samalla Euroopan modernein autoverotus on järkevä myös taloudellisesti. Liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet uusien autojen kohdalla jopa kymmenellä prosentilla. Tämä on merkittävä askel kohti päästötöntä Suomea.
Autoverouudistuksen innoittamina muutoksia ollaan kaavailemassa myös liikenteen polttoaineiden verotukseen. Vero kohdistuu niin polttoaineen valmistukseen kuin käyttöön. Mitä saastuttavampaa se on, sitä enemmän se verottaa kukkaroa.
Keskeisin kulutusvero, arvonlisävero on heinäkuussa muuttumassa. Nyt veronkorotus jää yhteen prosenttiin. Tämä tuskin riittää tulevaisuudessa kovinkaan pitkälle. Työn verotuksen keventämisen ohella painetta arvonlisäveron muutoksiin tuo verojärjestelmän monimutkaisuus. Onkin todennäköistä, että arvonlisäverokantoja yhdenmukaistetaan.
Vaikka verojärjestelmämme suurremontti siirtyy eduskuntavaalien jälkeen, on tavoitteena jatkaa ympäristöperusteista veropolitiikkaa. Hyvinvointi ja palvelut rakennetaan kestävälle pohjalle. Kokoomus haluaa olla mukana talkoissa.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|