Kevät kääntyy kesään, ja ilmasto- ja ympäristöpoliittinen kannanotto on valmis kohtaamaan puoluekokousväen Jyväskylässä.

Kannanottoa valmisteltiin tiiviisti kevään kuluessa asuntoministeri Jan Vapaavuoren vetämässä työryhmässä. Työ alkoi asiantuntijoiden kuulemisella. Tätä seurasi keskusteluja, kirjoittamista, ja uudelleenkirjoittamista, kunnes puoluehallituksen kokouksessa toukokuun alkupuolella esiteltävänä oli valmis teksti.

Taantuma tekee ihmiset yleensä hyvin varovaiseksi. Emme helposti uskalla tehdä rohkeita päätöksiä ja laittaa itseämme peliin. Pelkäämme enemmän virheitä kuin mahdollisuuksia onnistua. Käperrymme itseemme ja toivomme, että taantuma menisi joskus ohi. Ei mene.

Itse asiassa taantuman aikana olisi todellinen mahdollisuus etsiä ja löytää uutta suuntaa yhteiskuntaan. Nyt voisimme aidosti analysoida, olemmeko pöhöttyneet liikaa? Yleensä kun yhteiskunta tyytyy, samalla se myös hyytyy.

Huolet EU:n talouden ja kilpailukyvyn tulevaisuudesta nousevat vahvasti esille ilmasto- ja ympäristölainsäädännöstä päätettäessä. Liian tiukkojen normien pelätään olevan se viimeinen korsi, joka katkaisee eurooppalaisen teollisuuden selän. Pelko EU:n kilpailukyvyn tallautumisesta ilmastopolitiikan jalkoihin on talouskriisiaikoina valitettavan myyvä, mutta perusteeton.

Millainen olisi ihanteellinen terveydenhuollon sosiaaliturvajärjestelmä Suomeen? Miten saataisiin kustannukset pidettyä kurissa, kun väestön ikääntyessä hoidon tarve kasvaa? Muun muassa näihin kysymyksiin tarvitsemme vastauksia jatkossa, jos haluamme pitää hyvinvointiyhteiskunnastamme kiinni.

Kärjistäen voidaan sanoa, että nykyisessä järjestelmässä tavikset käyvät julkisella puolella ja ne, joilla on varaa, vakuutus tai kattava työterveyshuolto, käyttävät yksityisiä palveluita. Meidät on kasvatettu järjestelmään, jossa meille sanotaan, mihin meidän pitää mennä sen sijaan, että itse päättäisimme, mistä hoitomme hakisimme. Palvelusetelijärjestelmä on murtamassa tämän perinteen. Vihdoinkin.